Kummalta tuntuvat ensiaskeleet, haparointia ja uuden arjen opettelua.Alkuun vähän kaikki tuntuu ahdistavan, vaikka eihän siihen syytä ole, on vaan alkuun ymmärretysti hiukan eksyksissä.ketkä, uskoisin että jokainen jollain tavalla. Että nyt lähteä sitten Espanjaan Barcelonaan liki puoleksi vuodeksi, sehän on hienoa, omassa nuoruudessa tuskin olisin uskaltanut, että olisiko pitänyt, en tiedä, hienoa silti että tytär uskalsi.Lento lähti runeberginpäivänä,tänään.Iitse runeberginpäivä ei ole itselleen koskaan ollu mitenkään erityinen, enhän olllut edes välittänyt koskaan niistä tortuistakaan, vaikka nehän eivät tietänkään olleet sen päivän idea vaan ihan ansaittu herrasmies ansaitun kunnian takana. Olin toki joskus aiemminkin pohtinut, miksi ihmeessä niinkin merkittävää herrasmiestä piti juhlistaa niinkin pahanmakuisilla torttusille, mutta onneksi google kertoi tähän syyn ja ymmärrettävää oli sitten sekin selvittelyn jälkeen. Tänä vuonna se päivä oli erityinen, sillä ilman sitä torttua, olin itkeä tihrauttanut ikävää, ja siinä samalla ajatellut että turhaahan se on, viisi kuukautta mennä hurahtaa vauhdilla, että tytär ja töistä kesäloma tulee samoihin aikoihin, iisisti vaan. Netit ja puhelimet toimii, että eihän tässä sitä runeberkin aikakautta eletty, yhteyttä pystyi pitämään realiajassa päivästä toiseen, joten ryhtiä vaan ja eteenpäin. Vaati silti uuden arjen sopeutumisen ja sen pyörähtiminen jälleen käyntiin ottaa aikansa ja uomansa, sillä tänne rannalla kylmään Suomeen kanssamme jäi rannelle ruikuttamaan meijjän kanssa tyttären poikaystävä. Joten siinä missä reissu Espanjaan alkoi, alkoi meijjän matka täällä kotimaassa, uudenlaisen arjen opettelu siksi aikaa yhdessä, tää meijjän matka.